 |
Nämä murrosiän pitkityksen avarakatseiset
uranuurtajat ovat osaltaan mahdollistaneet
RäyhäRockin huikean evoluution.
All hail the heroes! All Hail Rock!
Juha Johnny Burner Palotie - Niin rock jätkä, että häntä
voit aika reilusti kiittää RäyhäRockin visioimisesta &
syntymästä.
Tauno Palotie - Luotti vastoin kaikkea tervettä järkeä
toimikunnan jaloihin pyrkimyksiin ja antoi luonnonkauniin
Skallholmenin saaren käyttöön ensimmäistä Räyhistä varten.
Michael Monroe - Ammattiartisti joka on esiintynyt Räyhässä
viidesti ja näin ollen siirretään Hall Of Fameen
täysinpalvelleena. Makken osuutta ekan Räyhän onnistumisessa
noin niinkuin yleisön kannalta ikimuistoisena juttuna ja
jatkuvuuden katalysaattorina ei toki millään sovi unhoittaa.
Mikko Haikala - "The Godfather of RäyhäRock, Michael J
Shark" sai niin rajut rokkielämykset Michael Monroe &
Bangkok Shocksin ensiesiintymisestä että kattoi omasta
pussistaan koko RäyhäRock Summer 1998 -festarista aiheutunen
taloudellisen tappion. Lisäksi, kuka voisi unohtaa noilla
festareilla Miden ekaa julkista esiintymistä muualla kuin
Kallen tiskillä.
Riku Österman ja Kaj Hagros - Useimmiten RäyhäRockissa
esiintyneet bändiartistit. Rikulla on räyhäfestareilla
esiintymisiä kertynyt 18 kpl (mm. Eastman Kodak, Kerma,
Zeus) ja Kaitsulla jopa 20 kpl (mm. Juusto, Zeus, Michael
Monroe, Nesu Trash Band, Eastman Kodak, Sky & the Rockers,
Buona Vista Rock Club, B-Channel Bomb Shells, Dampon
Holocaster, Killer of Vikings)!
Mika Martikainen - Maailman johtava UMTS-konsultti joka
tahtomattaan mutta suostumuksellaan on päätynyt RäyhäRockin
pääsymboliksi onnistuneilla Räyhästä napatuilla
potreteillaan. Miman kuva on ollut RäyhäWebin maskottina nyt
4 vuotta yhteen menoon.
Sonic Hedgehog - Näyttävimmin tuhoa ja kaaosta aiheuttanut
artisti. Toi ihan simona rock'n'roll street credibilityä
television nakkelulla hotelli Ziltonin partsilta keskelle
Mariankatua. Dudes!
Viagra Boys - Mystinen fanimiesryhmä, joka ilmestyy ja
paljastautuu usein Namunaisten keikalla.
|