RäyhäRock 2005 - Lehdistötiedote - Julkaisuvapaa
Nelonen ja RäyhäRock yhteistyöhön
RäyhäRock 2005 järjestetään Loviisassa 1.-2. heinäkuuta. Festivaali järjestetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa tutuksi tulleen kaksipäiväisenä konseptin mukaisesti. Perjantai ja lauantai iltoina musiikista nautitaan sisätiloissa klubitapahtumassa ja lauantaina koko perheen puistokonsertissa.
Vuoden 2005 RäyhäRockin markkinointiyhteistyökumppanina on valtakunnallinen televisiokanava Nelonen. RäyhäRock tulee näkymään kesäkuussa Nelosen Törkytorstain mainonnan yhteydessä kanavalla sekä Nelosen Törkytorstain nettisivuilla. Televisiomainonnan tavoitteena on saada katsojat Törkytorstain nettisivuille osallistumaan Testaa oletko Räyhä! testiin ja huvittaa heitä räyhäkkyysmittarin tulkinnoilla osallistujan räyhäisyyden tai räyhättömyyden tasosta. Testistä saa myös suosituksia kullekin räyhäkkyystasolle sopivasta kesätoiminnasta.
Seuraavassa esimerkkejä:
Räyhätestin analyysit ja suositukset testin tuloksen mukaan:
A)
Olet överiräyhä. Maailmankuvasi mukaan rock'n'roll on sekoilua, päihteitä ja vaarallisia tilanteita. Osallistu RäyhäRockiin omalla vastuulla. Tai ehkä sinun kannattaisi ensin päästää pahimmat paineet pois kotioloissa ja tulla vasta festarin toisena päivänä mukaan.
B)
Olet ihanteellisen räyhä! Sinulla on pilke silmäkulmassa. Tiedät milloin elämässä pitää kiristää suitsia ja milloin taas voi höllätä täysin palkein. Ymmärrät, että silloin tällöin on luvallista bailata kuin teini, eikä se tarkoita sitä että olisit kuilun partaalla. Suosittelemme lämpimästi saapumista RäyhäRock-festareille Loviisaan 1-2/7 koska osaat arvostaa rokkielämyksiä aikuiseen makuun. Sano räyh, ja huomaat miten hyvältä se maistuu.
C)
Olet antiräyhä, tai sanotaanko rauha. Elämäsi on nyt tienhaarassa: Voit jatkaa nyhveröasenteella ikuisesti tai päättää elää tätä hetkeä. Valintasi mukaan suosittelemme joko ykkösolutta lauantaina saunan jälkeen tutun tv-sarjan parissa, tai vaihtoehtoisesti saapumista RäyhäRock-festareille.
Nelosen ja RäyhäRockin yhteistyöllä haetaan molemminpuolista näkyvyyttä ja tunnettuuden parantamista yhtenevissä kohderyhmissä. Nelonen tulee näkymään myös itse RäyhäRockissa festivaalin aikana. RäyhäRockin pääkonsertissa Ungernin linnakkeella 2.7. festarivieraat voivat kisata mm. Törkytorstain Torstai Rokkaa -paidoista!
Lisätietoja: Anu Oksanen, anu.oksanen@rayharock.com, 050-5667121, RäyhäRock Finland ry
|